blogikirjoitukset

Ajatusten ensi-illoista

Eräässä viime viikon työnohjauksessa onnistuttiin löytämään yksi oivalluksen äärelle johtavista poluista. Kuljimme keskustellen vuoroa vaihtavien havaintojen tahtiin, ja sitten huomasimme saaneemme kiinni jostain, mille ei ole ennestään tuttua sanomisen tapaa. Ajatuksen juuri oli pitkästi kerrottuna seuraavanlainen: kun on myönteisen ylpeä omasta asiantuntijuudestaan, ja huomaa toisen (esim. esimiehen) tietävän sen ja luottavan siihen, saattaa alkaa kuulla ja ottaa kyselemättä vastaan tehtävänantoja rivien välistä tai puolesta sanasta. Oma osaaminen (ja taitojen näyttämisen halullakin on tässä kenties osuutensa) on myös voinut kehittyä niin, että kokee vaistolla tietämistä siitä, mitä jonkun tehtävän hoitaminen tarkoittaa. Visio sen tekemiseen rakenteesta, järjestyksestä tai toteutuksen systeemistä piirtyy mieleen nopeasti, aiemman kokemuksen pohjalta.

Kovin monisanainen kuvaus. Pitää ryhtyä haarukoimaan asiaa tarkemmin. Käsitteellistäminen on tarpeen, jos ajattelee, että sama ilmiö on olemassa yleisemminkin. Olisiko metaforista apua? Yhdyssanaleikistä nyt ainakin: Huomasiko asiakas olevansa taitava taka-ajatustenlukija? Hänet oli huomattu muita lahjakkaammaksi ilmiselvännäkijäksi, jonka seurauksena hänestä oli kehittymässä kokopäivätyömyyrä?

Keskustelimme myös siitä, miltä oivaltaminen tuntuu, sehän oli meille molemmille ainutlaatuinen hetki. Tällaisina hetkinä on hyvin kiitollinen mahdollisuudesta tehdä tällaista työtä. Dialogi mahdollistaa sen, että joku aiemmin aineettomassa olomuodossa majaansa pitäneistä ajatuksenaluista saadaan kiinni, kiteytetympään muotoon, ja päästään tutkimaan, mitä se onkaan ja mitä siitä seuraakaan.

Metaforia lopputyöhöni tutkaillessa luin useista lähteistä lausahdusta ”saada sanoitettua vaikeasti nimettäviä ilmiöitä” tai ”saada kuvattua jotain sellaisesta, jota ei voi kokonaan ymmärtää”. Työnohjaus tavoittelee yllä kuvatun kaltaisia oivalluksen hetkiä, joissa saadaan napattua kiinni jostain ohjattavan työelämään liittyvän ilmiön ”lahkeesta tai hihasta”. Oivallus-sana kuvaa mielestäni löytämisen merkitystä henkilölle itselleen. Kun oivallukset tekevät ensi-esiintymisensä, ei tarvitse olla huolissaan siitä, ymmärretäänkö niiden olemus kokonaan tai täydellisesti. Riittää, kun jotain tulee sanoitettua ja ajatusten alkumetrit tulevat viitoitettua. Ajan kanssa ymmärrys tulee kyllä syvenemään.

Aivo- ja neurotutkimuksella on tähän paljon sanottavaa. Hyvä kirja maallikolle aiheesta oli Lauri Järvilehdon Tee itsestäsi Mestariajattelija. On kiinnostavaa miettiä, miten ymmärtämisen polku ensi kertaa syntyy – ohuesti viidakkoon asteltu reitti – ja miten harjoittamalla reitti (hermoketju) tallautuu, jolloin taidot ja ymmärrys vahvistuu. Ja miten aivomme käyttävät apuna (tai rakentavat esteitä oppimiselle) muistiimme tallentuneita kokemuksia, jotka analogioina aktivoituvat elämämme tilanteissa tiedostamattamme.

Monday
17
March 2014
This entry was posted in blogikirjoitukset. Bookmark the permalink.

Comments are closed.